sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

punaista pitsiä

Piti saada tähän väliin jokin nopeahkosti valmistuva neule. Minulla on lähes aina useampi neule (tai jokin muu käsityö) työnalla samaan aikaan. Välillä tuntuu ettei mikään valmistu ikinä ja nyt tuli taas sellainen olo, että haluan jotain valmiiksi ja äkkiä! Päädyin tuhoamaan vanhoja lankakeriä ja tälläiset sukat pitsikuviolla syntyi.
Tässä vielä kuva sivustakin, eli eivät ole koko varren mitalta pitisä.

Malli on Novitan sukkalehdestä (löytyy myös täältä). Muuten noudatin ohjetta, mutta varresta tein himpun pidemmän. Sukan koko 37(38). Lankana 7 veljesä ja sitä meni aika tarkkaan kerä. Tosin pieniä vaikeuksia tuotti taas kerran  tuo luetun ymmärtäminen, tein aluksi hyvän matkaa ensimmäistä sukanvartta 4*16 silmukalla, kun piti tehdä 3*16. Hiukan kyllä ihmettelin melkoisen levää vartta.

Nyt täytyisi päättää mikä pääsee seuraavaksi puikoille. Työn alla on taaperon villatakki, alkaa olla loppusuoralla. Haluaisin tehdä taaperolle villahousut, tai oikeastaan parit kolmetkin, ystävälle huivin, koukuta lapaset tai parit, itselle hameen (en osaa päättää sopivaa mallia) ja lisäksi olen korvamerkinnyt itselle tehtäväksi jotakin muutamasta kerästä Polkua. En vaan osaa päättää mitä ko.langasta voisi ja kannattaisi tehdä. Sukat? Huivi?

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pidän itsekin pitkävartisista sukista eniten ja onneksi noin paksusta langasta ne on kohtalaisen nopeat neuloa.

      Poista
  2. Hei! Tulin heti käymään, kun oli puhetta. Onpa täällä mukavaa. :) Hienot sukat olet tehnyt! Sukkia on kiva neuloa, jostain syystä kyllästyn siihen nopeasti, eikä tule tehtyä ainakaan montaa paria yhteen putkeen.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia, vielä tämä on harjoittelun tasolla, mutta yritetään, yritetään! Mulla tahtoo into loppua jo sen ensimmäisen sukan (tai lapasen) kohdalla, pakko tehdä vauhdilla aina pari, ettei jää kuukausiksi tai vuosiksi roikkumaan :)

    VastaaPoista
  4. Voi tällaiset sukathan pitäisikin tehdä! Mulla alkaa kaikki omat villikset olla pohjasta puhki, joten tarvettakin olisi... :)

    Mulla on työn alla Polku Porkkanasta villapaita itselle. Täältä löytyy kuva keskeneräisestä (postin alin kuva). Kivan ohutta ja liukuväristä tykkään. Ja ihan ääreisriittoisaa! Lopuista ajattelin tehdä huivin tai hameen. Ehkä sellaisen frillan, jonka esittelit toisessa postauksessa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo oli oikein kivat neuloa, suosittelen niiden tekoa! Mutta katso ohje tuolta Novitan sivuilta, älä siintä lehdestä (lehden ohjeessa on virhe)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Se siitä puuttuiskin, että pitäis virheellistä ohjetta alkaa tulkitsemaan. O.o

      Poista

Kiitos! Kommentit ilahduttavat minua suuresti.