perjantai 6. joulukuuta 2013

Arvonta

Tässä joulua odotella ajattelin että olisi paikallaan pitää pienet arpajaiset täällä blogissa. Olen viime aikoina ollut onnekas muutamissa arvoinnoissa ja sattuikin niin hauskasti että voitin itselleni erään kirjan, joka minulla jo oli. Ja koska tämä blogin pitäminen on niin mukavaa, ajattelin että voisin tätä kautta laittaa ko. kirjan eteenpäin. Ja kyseessähän ei ole mikä tahansa kirja, vaan ihana Veera Välimäen Lankaleikki!



Arvonta alkaa nyt ja päättyy 15.12.13 klo 23.59. Arvonnassa noudatetaan seuraavia sääntöjä:
- 1. arvan saat kommentoimalla tähän postaukseen
- 2. arvan saat, jos olet lukijana (myös uudet lukijat saavat)
- 3. arvan saat mainostamalla arvontaa omassa blogissasi
Kerrothan kommentissasi, monellako arvalla osallistut. Lisäksi olisi kiva kuulla vinkkejä mitä ehtii vielä itse tehdä joululahjaksi?

39 kommenttia:

  1. Kolmella mukana, sillä minulla ei tuota kirjaa vielä ole ☺
    Vielähän tässä on aikaa jouluun. Hyvin ehtii neulomaan asusteita ja leipomaan kakkuja ja pikkuleipiä lahjoiksi. Minä ainakin tykkäisin kakku-lahjasta =) Itse ostan naapurin tekemää konjakkisinappia monelle, kun en osaa itse tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä erityisen ihana! Pidän itsekin erityisesti syötävistä lahjoista, voisin yrittääkin tänä vuonna itsekin leipoa jotakin joulupaketteihin.

      Poista
  2. Löytyipä tänään ihana blogisi,olet taitava.Liityin just lukijaksi 2 arvalla mukana .Olis käyttöä kirjalle kun kudon niin paljon

    VastaaPoista
  3. Mukava kirja arvonta,olen nähnyt kirjan ja on todella mielekiintoinen.Yhdellä arvalla siis mukana.Jouluksi ehtii vielä neuloa sukkaa,lapasta myssyä,virkata koreja ja leipoa.Ne kuuluvat ainakin minun joulu askareisiin vielä.
    Tyttik.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vielähän tässä ehtisi hyvin tehdä pienempiä neuleita! Täytyy yrittää vielä itsekin ehtiä.

      Poista
  4. kahdella arvalla tuota upeaa kirjaa tavoittelen.
    Vielähän kerkiää neuloa sukat, tai lapaset, leipoa pikkuleipiä, kaikenlaista pientä askarettakin kerkiää tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuleivät onkin ihana idea myös, jos tekisikin lusikkaleipiä, niistä useammat läheiseni pitävät!

      Poista
  5. Kokeillaan yhdellä arvalla. Ite ajattelin/ luulen kerkeäväni vielä neulomaan joko lapasia tai kämmekkäitä lahjaksi. Todennäköisesti se kuitenkin jää.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie melkein vanhastaan jo tiedän, että kuvittelen ehtiväni tehdä huomattavasti enemmän, kuin oikeasti ehdin. No jos nyt muutama pieni neule kuitenkin valmistuisi...

      Poista
  6. Yhdellä arvalla mukana. Pitäisi tehdä itselleni uudet ulkoiluneuleet eli myssy, lapaset ja kaulahuivi edellisten tilalle jotka ovat olleet käytössä ainakin 4-5v. Huiviin täytyy varmaan käydä uutta lankaa ostamassa kun ei ole tarpeeksi punaista. Villasukat pitäisi myös tehdä, ohje jo tulostettukkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät olet tehnyt aiemmin, jos on käytössä kestäneet jopa 5 vuotta! Miusta tuntuu että nykyään on paljon sellaisia lankoja, jotka on tosi nopeasti käytössä menneet tosi kurjan näköiseksi :(

      Poista
  7. Eka kertaa blogissa ja heti osallistumassa arvontaan, silmäilin että täältä löytyy kivoja juttuja, joten ryhdyn kohta lukemaan blogiasi sieltä alusta saakka. Vielä ehii neuloa ja virkata, ja mitä pienempi saaja niin sitä enemmän ehtii..Mutta olen niin kateellinen niille, jotka osaavat ommella; mitä ihanuuksia saisikaan nopeastikin aikaan.Yhdellä arvalla kirjaa tavoittelemassa. Hippu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, miekin haluaisin osata ommella kunnolla. Onneksi on kuitenkin noita pienempiä lahjottavia, niin syntyy edes neuleet nopeahkosti :D

      Poista
  8. Kolmella arvalla mukana! Jouluksi ehtii vielä vaikka neuloa ihania huopa tossuja ja tumppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huovutetut tossut ja tumput on kyllä kivoja lahjoina! ja nopeita tehdäkin.

      Poista
  9. ♥ kahdella mukaan ihanaan arvontaan,kiitos!

    VastaaPoista
  10. Yhdellä arvalla,kai jos kommentoi?
    Joululahjaksi voisi ainakin lapselle virkata hassun amigurumin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yhdellä arvalla pääsee mukaan kommentoimalla!

      Poista
  11. Heippa, olen kivan blogisi lukija Bloglovinin kautta eli ehkä siis kahdella arvalla mukana?? Joululahjaksi on valmistunut virkattuja Angry birdsejä ja vielä ehtii jokusen, jos on oikein nopea. Mukavaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kahdella olet mukana! Meilläkin varmasti nuo Angry birdsit olisi kovin haluttuja, täytyypä ehkä vielä tehdä sellainen.

      Poista
  12. Kahdella arvalla mukana :)

    Vielä ehtii tehdä esim. kylpysuolaa tai muuta tällaista "kotikosmetiikkaa", varsinkin jos tarpeet sattuvat löytymään kaapista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotikosmetiikkaa en olekkaan vielä tehnyt (no saippuoita olen kyllä), pitäisikin ottaa selvää kuinka esim. kylpysuolaa tehdään.

      Poista
  13. Hei!
    Salaa kuikuillut blogiasi jo jonkin aikaa mutta nyt päätin liittyä lukijalistalle. Joten kahdella arvalla mukana.
    Itse yritän jouluksi jotain seuraavia:
    - joulukarkkeja itse tehden
    - http://tintinluomukset.blogspot.fi/2009/04/tiskikukkia.html tiskikukkia
    - http://artsycraftybabe.typepad.com/tutorials/phoebe_bag.pdf kassin
    - http://myssyviikot.blogspot.fi/2007/04/tiilimuuripipo.html toolimuuripipon
    - http://kermahattu.blogspot.fi/2012/09/isoaidinnelioista-tossut-kera-ruusujen.html tossut
    - http://www.craftster.org/forum/index.php?topic=177482.0#axzz2mzARJUg6 kestomuovikasseja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Tuossahan onkin tosi pitkä lista kivoja juttuja, noita isoäidinneliötossuja olen joskus suunnitellut tekeväni.

      Poista
  14. Kaksi arpaa js mukana :) Löysin viimehetken virkattaviksi joululahjoiksi dropsin sivuilta mansetit. Ja sitten jos ei ehdi ennen joulua tehdä, voi aina antaa lahjakortin: "valitsemasi väriset villasukat vielä ennen vappua" tms ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D joo, kyllä kohta taitaa olla jo lahjakorttien aika

      Poista
  15. Yhdellä arvalla mukana! Pieniä joulusukkia joissa vain mielikuvitus on rajana:

    VastaaPoista
  16. Tämä on niin ihana kirja - en ole vielä hankkinut, joten yhdellä arvalla kokeilen onneani! ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi ihana kirja, itse olen lukenut moneen kertaan ja yksi neule on puikoillakin (monta suunnitteilla)

      Poista
  17. mukana arvonnassa yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  18. Kiva arvonta sulla. Lähden mukaan kahdella arvalla :)
    Vielä ehtii vaikka mitä!
    Illalla sain valmiiksi lasten palmikkobaskerin kaveriksi Hello Kitty kaulahuiville.
    Heijastinkankaasta valmistuu vielä pöllöheijastimia ompelukoneella tai tekstiililiimalla.
    Siinä nyt muutamia, joita itse vielä olen tehnyt tai tekemässä.

    Mukavaa joulukuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Kitty kaulahuivi! Tällainen on varmaan otettava puikoille vielä ennen joulua, kun lapsi on aivan hulluna kaikkeen missä on Hello Kitty!

      Poista
  19. Wiuh, vielä ehtii ;) Kolmella arvalla mukana :)

    Tässä itsekin alkaa jo kovasti kaipailla nopeita lahjoja :D Ainakin itse haluaisin mielelläni antaa lahjoja, joista ei liikaa huomaa niiden olevan pikakeksintöjä, niin ehkä sitten "neulontalahjakortti" olisi silloin paras vaihtoehto?

    VastaaPoista

Kiitos! Kommentit ilahduttavat minua suuresti.