maanantai 25. heinäkuuta 2016

Virkkurin opissa

Viimeisen viikon aikana käsityöblogit ovat täyttyneet Jyväskylän neulefestareiden kuvista ja kertomuksista. Ja kyllähän miekin siellä kävin. Oli mahtavaa ja kivaa. Valitettavasti kamera ei tullut mukaan ja totuuden nimissä aika pikaisesti pistäydyin siellä Toivolan vanhalla pihalla, kun oli kiirus kurssille.


Osallistuin Molla Millsin monivärinen pylväsvirkkuu -kursille. Ja kylläpä oli upea kurssi! Molla oli erittäin mukava ja inspiroiva. Oli hienoa tavata Molla, mielestäni hän on piristänyt ja muuttanut koko virkkauksen imagoa valtavasti.


Kurssilla aloitettiin virkkaamaan laukkua/pussukkaa. Olin vähän huolissani riittävätkö varaamani langat alkua pidemmälle, mutta yllättävä ison niistä saikin aikaiseksi. Omat värivalinnat eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset tähän työhön, eri väreillä olisi kuvioon saanut enemmän kolmiulotteisuutta. Erityisen kivaa miusta on, että tällä tekniikalla työ on samanlainen molemmilta puolilta. Nurjalle puolelle tulee kerroksien vaihtumiskohtaan ihan pieni sauma, mutta ei sitä juuri huomaa.


Projektipussukka
Ohje: Kurssilta saatu
Lanka: Catania
Koukku: 2 (tosi tosi pieni miun makuun, ehkä kuitenkin totun vielä)
Menekki: 113 g
Muuta: Pussukan koko 28*20 cm. Kiva tekniikka, mutta täytyy vielä hieman harjotella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos! Kommentit ilahduttavat minua suuresti.