sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Sukka-Finlandia: In Memoriam



Itsenäisyyspäivänä alkoi varmaan eniten suomalaisia neulojia tänä talvena innostanut tapahtuma, eli Sukka-Finlandia. Tokihan minäkin lähdin innolla mukaan neulomaan sukkia. Kisassahan on mahdollista kisata kahdessa eri sarjassa: nopeudessa ja luovuudessa.


Ensimmäinen ohje on Tiina Kuun suunnittelema In Memoriam. Tämä kirjoneulemalli sopii hyvin sekä miehille että naisille. Itse tykkäsin kovasti kantapäistä, jotka oli toteutettu hieman tavallisesta poikkeavalla tavalla. Mieskin kovasti tykästyi näihin ja toivoi jo itselleen myös sukkia tällä mallilla.


Neuloin sukat heti ohjeen ilmestymisen jälkeen, mutta ei minun tahdilla ole asiaa palkintosijoista kisaamiseen. Työt ja perhe eivät oikein sovi kellon ympäri neulomiseen. Näiden neulomiseen meni pari kolme päivää. Kiva kyllä, kun ei jää sukat roikkumaan. Minä yleensä kärsin toisen sukan syndroomasta. Minulle nämä sukat ovat hieman liian suuret ja valitettavasti se myös näkyy kuvissa. En kuitenkaan löytänyt sopivaa jalkaa kuvattavaksi, joten näillä mennään.


In memoriam:
Ohje: In memoriam (Tiina Kuu)
Lanka: Kaupunkilanka: Rautatie
Puikot: 2,25mm
Menekki: 82g
Koko: n.39


14 kommenttia:

  1. Kyllä se Tiina osaa, komiat sukat! Mie vaan kannatusmielessä osallistuin sukkafinlandiaan, yhtään paria en ole vielä neulonu 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihana malli tosiaankin! Joo, enemmän kannatusmielessä miekin mukana olen, mutta ihme kyllä sukat olen saanut aikaiseksi melkolailla heti ohjeen julkaisun jälkeen 😀

      Poista
  2. Mullakin ohjeet odottavat vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks ne ei karkaa mihinkään! Ja onhan nää ollu kaikki upeita ohjeita.

      Poista
  3. Kyllä hienot sukat. Niin huolella ja taidokkaasti toteutetut. Hieno tuo kantapaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Kiva kyllä välillä neuloa sukkiin jotain uusiakin juttuja, tai ainakin minulle tämä kantapää oli ihan uusi.

      Poista
  4. Hyvännäköiset sukat! Ja nopeasti teit, itsellä menee ainakin pari viikkoa villasukissa, kun eivät työt ja perhe anna enempää aikaa harrastuksiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä mullakin tavallisesti menee, ja yleensä se toinen sukka valmistuu vasta kuukausien päästä ensimmäisestä 🙈 Näiden kanssa on nyt pitänyt erikseen järjestää neulonta-aikaa vähän normaalia enemmän.

      Poista
  5. Sukkafinlandia houkutti niin vietävästi, mutta itse jätin suosiolla ajan puutteen takia väliin. Tyydyn vain ihailemaan vierestä. Kaunis malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin taisin tehdä lopullisen päätöksen ihan viime hetkillä. Ja onhan tämä ollut kiva juttu tehdä!

      Poista
  6. Hei! Hieman ohi aiheen, mutta tuolla aiemmin julkaistulla on upea kirjoneuletakki (ruskea). Onko sinulla ohjetta siihen? Olen selannut nettiä, mutta en löydä sopivaa. Yst terv. Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ohje siihen kirjoneuletakkiin on ihan Sandnes Garnin ohjelehtisestä ( 0215F). Saattaa olla että sama ohje on myös julkaistu jossakin käsityölehdessä, minäpä katselen jos jostain osuisi silmiin.

      Poista

Kiitos! Kommentit ilahduttavat minua suuresti.