sunnuntai 31. elokuuta 2014

Silmukan saalistus -haasteena neulegraffiti




Silmukan saalistajan ja Sinin järjestämässä silmukan saalistus -haasteessa oli tällä kertaa aiheen neulegraffiti. En ole koskaan tehnyt neulegraffittia, mutta jostain syystä nyt tämä tuntui heti erinomaiselta idealta ja mieleen tuli montakin eri vaihtoehtoa. Halusin kuitenkin tehdä jotain jolla voisin ehkä hieman ilmaista omaakin mielipidettä. Tällainen syntyi.


Arvatkaas vaan jännittikö, kun tänään tuota paikalleen vein?!? Ja huomaa kyllä että ensikertalainen asialla, kun en tosiaan osannut varata tarpeeksi lankaa kiinnitykseen ja siksi tuo nyt repsottaa, eikä asetu kovin kauniisti. Enkä tosiaankaan osannut suunnitella niin tarkkaan tätä asiaa, että olisin käynyt etukäteen pylvään mittaamassa. Tai no alunperin ajattelin erästä toista kohtaa, mutta se osoittautui auttamatta liian ohueksi. Ja tuohon tupakkakuppiin en uskaltanut lähteä kiinnittämäänkään, vaikka siihenhän se olisi kuulunut.


Lankana tässä on käytetty erilaisia puuvillalankoja. Punnita en muistanut. Ja nuo sivustan kuviot tein vapaavirkkauksena, se olikin ihan älyttömän kivaa! Pitänee hiukan mietiskellä mitä tuolla vapaavirkkauksella voisi tehdä.

2 kommenttia:

Kiitos! Kommentit ilahduttavat minua suuresti.