maanantai 17. marraskuuta 2014

kaamoksen taltutusta

Sain mieheltä lahjaksi ihanat langat. Hiukan ihmettelyä ja pipohan niistä syntyi. Väri on juuri täydellinen tähän vuodenaikaan. Ja langat - voi että ne on ihanan pehmeitä!


Lankana siis Carezza (angoraa) ja Bucaneve (merinovillaa), yhteensä niitä kului 71g. Ohje pipon tekoon saatu Tuuliviiri -lankakaupasta. Pakko oli vielä käydä itse ostamassa tupsu pipoon ;)


Erinomaisena kaamosmasennuksen karkoittajan toimivat myös Tampereen kädentaitomessut. Siellä vierähti reipas 5 tuntia ihan huomaamatta ja tuntui että paljon jäi näkemättä. Osallistuin myös blogitapaamiseen (mm. täältä voit lukea ko. tapamisesta enemmin, kyllä muuten jännitti mennä sinne! Todellakin kannatta matkustaa useampi tunti bussilla näille messuille.


Miun ostokset messuilta olivat melkoisen villapitoiset, tosin lanka jäi vähemmälle. Lähinnä siis esineulattua villahuopaa. Lisäksi ostin reilusti uusia polymeerimassoja (ostinpa vielä minulle täysin uutta merkkiä, Cato) ja massojen käsittelyyn puristimen. Lapselle villahousut (vieläkin ihmettelen kuinka kotimaiset villahousut voi saada 20e?!?), 3 kerää Molla kalankaa (pakko oli, kun kerrankin sai pikkukeriä) ja pakollisena ruissipsit.



6 kommenttia:

  1. Ihana pipo, oikia kaamoksen karkottaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, väri kyllä pitää suurimmat synkkyydet poissa :D

      Poista
  2. Ihana väri pipossa. Samoilla messuilla olin, paljon näin mutta paljoin jäi näkemättä, olis pitänyt mennä kahtena päivänä niin olis kerennyt joka kojun käydä läpi. No ensivuonna uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No niinpä, kaksi päivää ei olisi ollenkaan liiottelua.

      Poista
  3. Voi kuinka ihanan pehmeeltä tuo sun pipo näyttääkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin superpehmeä! Tuo merino on kyllä mitä ihaninta, niin pehmeää.. Ja hämmästyttävä kyllä ihan konepestävää. Ja tuo angora taas on ihan luksusta, en oikeastaan koskaan raati itse ostaa.

      Poista

Kiitos! Kommentit ilahduttavat minua suuresti.